sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Kauniit kehykset koristelulle

Hiljattain sain tämän 
Ripustettavan kynttilälyhdyn, Kehys-nimeltään. 
Pronssipintainen metallisomiste, 
jonka votiivilasi on valmistettu huurrelasista. 
Lyhty, joka sopii muodoiltaan moderniin kotiin 
tai antaa sopivaa särmää romanttisempaankin sisustukseen. 


Lyhty on kyllä saanut juuri sopivan nimen, 
sillä se antaa todelliset kehykset 
monille erilaisille somisteille!
Ensilumen innoittamana ajattelin kokeilla 
yhdistää valkoisella spray-maalilla maalatut kävyt, 
joulukuusen koristenauhan
sekä pehmeän kangassydämen rautalankakehyksessään. 
Aika kiva talvinen tunnelma (ja ripaus joulua), 
mitä mieltä olette?


Ja kuten tuossa edellä totesinkin, 
yksinkertaiset linjat antavat kontrastia 
koristeellisemmille muodoille. 
Monipuolisen somistusmahdollisuutensa 
ansiosta ihastuin tähän lyhtyyn!


Lyhdyn voi asettaa riippumaan 
myös omaan, seinään ruuvattavaan telineeseen. 
Meillä kun seinät ovat kaikki betonista, 
niin päätimme säästää telineen kiinnittämisen 
mahdolliseen seuraavaan kotiin tulevaisuudessa. 
Teline itsessäänkin on kyllä kaunis!


Lyhdyssä voi huurrelasin tilalla polttaa myös pilarikynttilää. 


Ahkerasta PartyLiten Itsenäisenä Konsulttina toimimisesta 
sain mukavia lahjoja Kehys-kynttilälyhdyn lisäksi. 
Paljon kynttilöitä; Tuikkivia sekä Votiiveja, 
tuoksullisia sekä tuoksuttomia. 

Nämä Takkatuli-Votiivit ovat aika voimakkaan tuoksuisia, 
mutta poltettaessa tuoksu ei yllättäen tunnukaan niin paljon. 
Minulle tulee tuoksusta mieleen 
hämyinen mökki ja
takkatulen rätinä. 
Hyvin on siis onnistunut 
kynttilätuoksun nimeäminen!

Pirteää alkavaa viikkoa kaikille! 
Ihanaa, meillä lumihiutaleita 
sataa hiljalleen taivaalta! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti