perjantai 17. tammikuuta 2014

PartyLiten raikas vuosi 2014





Niin on vuosi vaihtunut ja kuten monissa muissakin yrityksissä,
myös PartyLitella on vuosi 2014 lähtenyt vauhtiin uusin tuottein ja kuvastoin.
Kevättä kohti mennään ja ulkona valoisuuskin lisääntyy,
niin myös nämä tuntuvat sisältyvän uuteen talvi/kevät 2014 - kuvastoon.
Sillä ihanan raikas on pelkästään jo kuvaston kansi
ja sivuja selatessa saa esimakua kevään vehreydestä sekä kauneudesta.

Kuvastosta löytyy tutumpien, aikaisemmissa kuvastoissa esillä olevien
tuotteiden lisäksi paljon uusia ja monella eri tavalla käytettäviä somisteita.
Kevääseen kuuluu olennaisena osana muuttolintujen paluu,
joten ei ihmekään että tämä Linnunpesä-votiivisomiste löytyy kuvaston uutuutena.
Somiste on antiikkipinnoitettua metallia
ja votiivilasissa voi polttaa Votiivien lisäksi Tuikkivia.

Ylpeänä voinkin todeta,
että uutta kuvastoa on ilo katsella!

Auringonsäteitä kaikille täällä kävijöille!

- Eveliina -


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti